Lotto on yksi suosituimmista peleistä, mitä Suomessa on koskaan pelattu. Sen suosio ylittää yhtä lailla Segan Sonicin ja Super Marion sekä jalkapallon ja jääkiekon. Meillä pelataan lottoa kuin viimeistä päivää, vaikka arvontoja on järjestetty jo vuodesta 1971 lähtien eli reippaat 50 vuotta.
Kotimaisen Veikkauksen järjestämän loton lisäksi lotosta pääsee nauttimaan myös netin välityksellä. Tässä artikkelissa kerromme sinulle kaiken, mitä sinun tulee ulkomaisista lotoista ja etenkin niin sanotuista MGA-lotoista tietää.
Lotto suosittua ympäri maailman
Suomi ei itse asiassa ole suinkaan ainoa maailman maa, jossa lottopelejä pelataan. Myös todella monista muista Euroopan ja muunkin maailman maista löytyy omat lottopelinsä. Yhteistä näille kaikille peleille on, että voittaminen on täysin tuurista kiinni ja korkeimmat potit nousevat suorastaan elämää mullistaviin sfääreihin.
Meillä Suomessa toitotetaan viikosta toiseen, kuinka paljon rahaa lottoarvonnassa kulloinkin on tarjolla. Usein potit nousevat meillä reiluun kymmeneen miljoonaa. Muualla maailmassa summat ovat usein vielä tätäkin suurempia, joten kotimaisiin potteihin saa pistää nollan tai jopa parikin perään. Etenkin Yhdysvalloissa peräti pariin miljardiin dollariin eli suurin piirtein yhtä moneen euroon nousevat voitot ovat verrattain tavallisia. Rapakon takana ei siis puhutakaan pelkästään lottomiljonääreistä, vaan ihka aidoista lottomiljardööreistä.
Jos haluat kotimaisena henkilönä päästä kokemaan ulkomaisten lottopelien hurman, tulee sinun lähtökohtaisesti tehdä se verkossa. Vaihtoehtoisesti voit matkustaa ulkomaille täyttelemään kuponkeja, mutta tämä olisi jo melkoinen vaiva nähtäväksi hauskojen lottopelien tähden.
Mitä MGA-lotot tarkoittavat?
Erillisiä lottosivustoja ei tietääksemme netistä löydy ainuttakaan. Sen sijaan vieraiden maiden lottoja pääsee suomalaisittain pelaamaan lähinnä kansainvälisillä nettikasinoilla. Monesti nämä kasinot ovat suomenkielisiä, joten kynnys lottojen kokeilemisessa ei ole mitenkään valtavan suuri. Silti on toki hyvä tietää, mihin on lähtemässä ja miten mitäkin peliä suurin piirtein ehkä pelataan.
Kirjainyhdistelmä MGA viittaa Maltan peliviranomaiseen eli Malta Gaming Authorityyn. Maltan peliviranomainen on yksi maailmalla toimivista rahapeliviranomaisista, jotka jakavat toimilupia sitä ansaitseville nettikasinoille. MGA kasinot puolestaan tunnetaan suomalaisten kannalta erinomaisina ja turvallisina pelipaikkoina.
MGA-kasinoiden suosio perustuu pitkälti siihen, että niiltä saadut voitot ovat meikäläisille täysin verovapaita. Verovapaus nimittäin edellyttää lisenssiä Euroopan unionin sisältä, ja tällä hetkellä tähän kategoriaan mahtuvat vain ja ainoastaan Maltalla ja Virossa lisensoidut kasinot. Aiemmin valinnanvaraa oli kotimaisesta näkövinkkelistä enemmänkin, mutta Ison-Britannian ero vähensi verovapaiden kasinoiden lukumäärää radikaalisti.
MGA-lotot ovat siis lyhykäisyydessään lottoja, joita pääsee pelaamaan Maltan peliviranomaisen lisensoimilla nettikasinoilla. MGA toimillaan ja valvonnallaan takaa, että sen alaisuudessa operoivat kasinot noudattavat tiukkoja laatu- ja turvastandardeja ja pystyvät näin ollen tarjoamaan asiakkailleen korkealaatuisen pelikokemuksen.
MGA-lottojen verovapaus
Maltan rekisterissä olevat nettikasinot pystyvät siis tarjoamaan suomalaisille asiakkailleen verovapaita voittoja. Tässä kannattaa silti olla hieman tarkkana, sillä aina kaikki MGA-kasinon pelit eivät toimikaan saman lisenssin alaisuudessa. Toisinaan esimerkiksi juurikin lottopelit saattavat pyöriä muun lisenssin piirissä, vaikka kolikkopelit ja pöytäpelit olisivatkin Maltan alaisuudessa.
Olemme törmänneet useisiin kasinoihin, joilla lottopelit ovat olleet ainoita verotettavuuden piirissä olevia pelejä. Tämä on hämäävää, sillä moni asiakas vain kurkistaa nopeasti etusivun alareunaan tarkistaakseen, että sieltä löytyy maininta Maltan lisenssistä. Pienemmän präntin lukiessa kuitenkin voi huomata, että lisensseillä on eri vaikutusalueet.
Huomion arvoista on, että esimerkiksi yhdysvaltalaisten lottojen voitot eivät voi koskaan olla suomalaisille verovapaita. Niiden verotus kaiken lisäksi tapahtuu yleensä jo Yhdysvaltojen päässä, jolloin luvatut miljardipotit saattavat saman tien pudota dramaattisesti. Voi olla jopa mahdollista, että Suomessa verottaja ottaa vielä tämänkin jälkeen oman osansa tuloverotuslakien nojalla.
Ole tarkkana
Mikäli haluat pelata ulkomaisella nettikasinolla lottoa, varmista todella tarkasti, että pelaaminen on verovapaata. Toisaalta voit tietenkin haluta testata Mega Millionsin kaltaista jenkkilottoa muutenkin, sillä miljardeista riittää jakamista vielä senkin jälkeen, kun niistä on haukattu iso osa pois.
Tärkeintä on, ettet pelaajana erehdy luulemaan, että luvassa on useiden miljoonien arvosta enemmän rahaa kuin mitä totuus antaa myöten. Tällöin pettymys voi olla valtava, ja pahassa tapauksessa huomaat tilanteen vasta sitten, kun on liian myöhäistä ja osa veroihin kuluvista tuloista on jo törsätty.
Lopuksi
MGA-lotot voivat olla hauskaa vaihtelua tavanomaiseen kotimaiseen lottoon. Jonkin verran voi olla tarjolla muun muassa espanjalaisen El Gordon ja italialaisen SuperEnaLoton kaltaisia suosittuja pelejä, joita pääsee testaamaan verovapaastikin.
Huomaathan vielä, että nettikasinot toimivat lottojen osalta yleensä lähinnä välittäjäpalveluina. Ne siis tekevät rivisi puolestasi, joten mitään varsinaista lottolappua ei sinulle postissa lähetetä. Tässäkin mielessä on tärkeää, että pelaat nimenomaan eurooppalaisesta vahvasti lisensoidulla kasinolla, jonka tiedät varmasti maksavan voitot niiden osuessa kohdalle.